#lenkki

Eilen tapahtui ihmeiden ihme. Mieheni ehdotti yhteistä lenkkiä. Muistanpa elävästi kuinka viime vuosina olen yrittänyt yhteistä lenkkeilyä. Miehen ennakkoasenne on ollut että juoksen liian hitaasti. Sitten ukkeli on tehnyt loikkia ynnä muuta vieressä kun olen yrittänyt selviytyä lenkistä kuolematta. Ja sekös on kismittänyt.

Mutta, tämä minun hiljainen teputukseni lenkkipoluilla on tuottanut tulosta. Eipä kuulkaa enää nähty loikkia ja ylämäetkin kiihdytin vakuuttavasti lenkkikaverin ohitse. Erityisen motivoivaa on se että tällaisissa tilanteissa huomaa oman kehityksensä ja sitä kautta saa tsempattua itseään. Ja toki, onhan se kiva murtaa toisen ja itsensäkin ennakkoasenteet. Onneksi sattui hyvä lenkkipäivä, niitä huonompiakin päiviä nimittäin on ollut ja tulee olemaan.

Hatanpään arboretumin lenkkipolkuja Tampereella