Heti ensimmäisen lyhtypylvään välin jälkeen olet aika valmis kääntymään kotiin.
Ja jos et ihan ensimmäisen välin jälkeen niin sen seuraavan.
Pakotat itsesi jatkamaan, mutta mitä pidemmälle jatkat sitä selkeämmin tiedostat että täältä pitää jaksaa juosta takaisin kotiinkin. Pistää kylkeen ja hengästyttää ihan liikaa.
Jep. Kuulostaa tutulta.
Juokseminen on ollut itselleni aina jotenkin miinusmerkkinen kokemus. Mutta, kun aloin pikkuhiljaa viettämään aikaa enemmän ja enemmän juoksumatolla, kipittäminen helpottui huomattavasti. Outoa kyllä, mutta juoksumatolla juokseminen tuntui mielekkäämmältä. Ehkä siksi, että se on tasaista (alias helpompaa) ja pystyy säätämään vauhtinsa tasaiseksi. Eikä tarvitse juosta takaisin kotiin vaan voi vain pysäyttää maton ja mennä suihkuun.
Tietysti jonkin verran olen käynyt ulkona lenkillä, mutta lenkkeilijäksi minua ei voi kutsua vaikka kuinka liioittelisi ;) Mutta olen päättänyt että tämä on Se Kevät jolloin minusta tulee ulkolenkkeilijä. Happea, ilmaa, raikkautta. Pois salin matolta ulkoilmaan. Yep, tämä on nyt päätetty.
Olen aloittanut lenkkeilyn tasaisessa maastossa, jossa lenkin pituudeksi tulee 5 kilometriä. Nopeuden arviointi on ollut itselleni todella hankalaa ulkona juostessa verrattuna mattoon, jossa olen oppinut arvioimaan millaisella nopeudelle jaksan pinkoa. Avukseni valjastin Sports Trackerin. Ulkolenkkinopeus on ollut noin 9,5 km/h. Olen ollut positiivisesti yllättynyt tuosta keskinopeudesta. Tasaisesta vauhdista ei kyllä voida puhua.. Kun vaihdan mäkisempiin maastoihin nopeudet laskevat, mutta motivoin itseäni sillä, että samalla kunnon pitäisi kasvaa nopeammin. Katsotaan kuinka käy. Hui.
